Luovuus aivan hukassa. Onneksi voi tehdä takapihan luontoretkiä.
Aarteita löytyi kuten iki-ihania naavoja ja jäkäliä ja sitten mulle
rakkaita romuja joita luonto pyrkii kauniiksi muuttamaan omilla
hyviksi kokemillaan konsteilla. Löytyy tekstuuria struktuuria värien
sinfoniaa. Kummasti olo paranee, mieli virkistyy kun huomaa että
jos ihminen on välinpitämätön niin luonto korjaa mutta miten kauan.
Ketjussa ollaan vielä mukana. Olen aina väittänyt et "kikkare" on
luonnontuote ja kuuluu sinne. Nyt onki selvinny et se saastuttaa
aivan kamalasti nimittäin ihmisen"kikkare". Lehmän ja sian "kikkareet"
onkin sitten maailman parasta lannotetta, siitä luonto tykkää ja kasvit
kasvaa. Sitä saa levittää ympäristöön mielinmäärin. Sanktioita ei tuu
ja eurot putoo omaan laariin. Oma tupa...oma lupa ei pidä paikkaansa.
Täällä luonnon keskellä minunkin pitää rakentaa oma
jätevedenpuhdistamo. Kymppitonni euroja pitäis löytyä eikä se
varmaan riitä kun asutaan kallioisella tontilla. Pakko varmaan
muuttaa kaupunkiin tai lakata olemasta ettei "kikkare" luontoa
tuhoa. Täytyy nyt tallentaa kameralla kaik ihanuudet nii saa sit
kaupunkikaksiossa niit haikaillen ihailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti